Ensimmäinen pohjoisen reissu kuskina

Tein isännän kanssa ensimmäisen yhteisen motskarireissun omilla pyörillä kesällä 2010. Tarkoituksena oli yöpyä useampi yö reissulla. Starttasimme aamusella kohti Kuusamoa ja Rukatunturia. Naapurit olivat heränneet tutkailemaan tilannetta. Jännittivät reissua varmasti yhtä paljon kuin minäkin.

Matka Kuusamoon sujui kaikinpuolin hyvin. Sää oli aurinkoinen eikä tuulta ollut lainkaan. Ilo oli todeta, että takamus ei puutunut matkan aikana kertaakaan. Murussa on niin hyvä satula. Yövyimme Rukalla tarkoituksena jatkaa aamusella matkaa Äkäslompoloon.

Aamu Kuusamossa valkeni koleana ja sateisena. Hotellin lämpömittari näytti +11. Saimme jokseenkin myötäelävät katseet hotellin virkailijoilta. Matkalle kuitenkin lähdimme ja vettä tuli ihan reippaasti aina Kemijärvelle asti. Olipa mukava seurata ihmisten ilmeitä tankatessamme, kun huomasivat, että kypärän alta paljastui nainen. Jokunen tuli vaihtamaan kuulumisia ja katsastelemaan menopelejämme.

Äkäslompoloon saavuimme Ylläksen kautta. Seuraavana päivänä jatkaisimme matkaa Ranualle Rovaniemen kautta. Siellä odottelisi seuraava yöpyminen.

Matka jatku aamusella tukevan aamupalan jälkeen. Lähdimme siis ajelemaan Kolarin, Pellon ja Rovaniemen kautta Ranualle. Säätiedotus oli luvannut sadetta ja ukkosmyrskyä seuraavalle päivälle, joten saavuttuamme Ranualle mietimme, jäämmekö yöksi sinne vai jatkammeko hissuksiin matkaa kotia kohti. Koska minulla ei ollut mitään hätää jaksamisen suhteen päätimme jatkaa matkaa.

Auriko porotti ja vaatetta oli vähennettävä jatkuvasti. Pudasjärvi tarjosi jännitystä matkalle, koska erään kaupan pihassa olevassa  bensamittarissa oli vika, eikä siitä kauppiaan mukaan saaanut ottaa bensaa. Isännän pyörässä riitti vielä menovettä, minulla oli jo varatankilla. Mitäs nyt?

Hetken tuumailtuamme ja vähennettyämme jälleen vaatekertaa kokeilimme vielä kerran puhelahjojamme kauppiaaseen. Koska tiesimme tankkimme koot ja bensamäärät mitä se veti, antoi kauppias luvan tankata.
Niin jatku matka täysillä tankeilla kohti Kajaania.

Kajaanissa minulla oli outo olo. Sitten tajusin. Olin tankannut pyörääni, mutta en itseäni. Helle, joka lämmitti meitä aamusta asti oli tehnyt kepposet. Nestehukka ja lievä lämpöhalvaus oli hiipinyt kroppaani. Päätä särki, oksetti ja oli voimaton olo. Mietin koko ajan, miten ihmeessä selviäisin kotiin saakka.

Vietimme hetken aikaa viileissä sisätiloissa ja join vichyä sekä söin pieniä paloja ruisleipää. Halusin kotiin, joten päätimme jatkaa matkaa. Jätin ajotakin puoliksi auki sekä avasin hihansuiden nepparit, jotta ilmavirta pääsisi sisään niistä. Turvallisuussyistä en halunnut ajaa ilman kunnollisia ajovarusteita.

Iisalmessa olo alkoi helpottaa ja aloin taas nauttia matkan tekemisestä. Kotiin saavuimme 11,5 tunnin matkanteon jälkeen. Pohjoisen motskarireissusta tulikin pikareissu, mutta se ei haitannut tässä vaiheessa, kun olimme päässeet ehjänä perille. Pihassa totesin: "Ottipa koville!" Jolloin isäntä tuumasi siihen: "Tässähän nyt oli vasta puolet Rautaperseajosta..."

Puolet Rautaperseajosta. Hmm... jos tankkaisi itseään; huolehtisi ruokailuista ja varsinkin juomisista, saattaisi sellainen onnistuakin. Mikään näistä ajopätkistä ei tuottanut minkäänlaista vaivaa tai kolotusta käsivarsiin, takapuoleen tai jalkoihin.

Puolet Rautaperseajosta...

Mikä tuo on?

Käväistiin perheen kanssa pohjoisen reissulla autolla kesällä 2008. Kemijärvellä rinnaltamme johtoon ponkaisi HD, jonka rekkarin alaosassa oli kummallinen lisäkilpi. Käytiin seuraava dialogi:

Minä: Mikä tuo on?
Isäntä: Tuolla pyörällä on ajettu Rautaperseajo.
Minä:  Rautaperseajo?

Kävimme keskustelua tästä kummallisesta ajosta, jonka seurauksena se jäi mieleni sopukoihin pyörimään.
Olisiko minusta joskus sellaiseen?

Rukoushelminauha

Kun Muru oli ilmestynyt autotalliimme, oli itsestään selvää, että halusin tehdä Murua varten oman Rukoushelminauhan. Tämä Rukoushelminauhan on ideoinut Ruotsin kirkon pappi Martin Lönnebo s.1930, joka toimi myös Linköpingin hippakunnan piispana vuosina 1980-1995.


Rukoushelminauhaa olen käyttänyt myös työssäni päiväkerholaisten ja perhekerholaisten parissa.
Se on kaunis ja toimiva. Rukoushelminauha koostuu erivärisistä ja -muotoisista helmistä. Jokaisella helmellä on oma sanomansa. Tärkein helmi on tietenkin Jumala -helmi.

Lähtiessäni liikenteeseen Murun kanssa, katselen hetken ohjaustangon oikealla puolella roikkuvaa Rukoushelminauhaa ja pyydän varjelusta matkalle.

Monessa reissussa mukana ollutta Rukoushelminauhaa ovat aika ja säätilat patinoineet. Mutta ne toimivat edelleen.

Partioviikko 2011

Partioviikolla 2011 järjestettiin Facebookissa "Huivita se mistä tykkäät" tempaus.
Minä huivitin Murun.

Palataan asiassa taaksepäin -reilusti

Miten tämä kaikki nyt menikään? Palataan asiassa taaksepäin -reilusti.

Hankin ensimmäisen ja ainoan kevytmoottoripyöräni vuonna 1983 osittain luvatta, sillä olin sopinut äitini kanssa rahasummasta, jolla pyörän voisin ostaa. Löysin kauniin Kawasaki KH 125 -kevytmoottoripyörän erään maapaikan tallirakennuksesta, mutta se maksoi enemmän kuin mihin minulla oli lupa.

Mitä nainen haluaa, sen hän myös saa -periaatteella nostin itselleni pankista rahaa yli luvatun määrän ja tein kaupat ensimmäisestä moottoripyörästäni.

Tällä pyörällä hurruuttelin pienessä hämäläisessä kaupungissa iloiten sen tarjoamasta vapaudesta. Vain yhden kerran kaaduin ja sain komean lastan jalkaani.

Tavattuani erään ihastuttavan nuoren miehen, jolla oli upea punainen Honda CX 500, jäi Kawasaki sivuun ja myin sen lukiokaverilleni. Alkoi uusi elämänvaihe moottoripyörän takapenkillä. Olihan siinä ihanaa istua, lähellä toista ja piirellä sydämiä ajajan selkään.

Myöhemmin sain istua myös valkoisen Yamaha XJ 900 :n , valkoisen BMW R 100 RS :n, punaisen Honda CX 500 Custom :in ja sinisen Yamaha XJ 900 Diversion :in takapenkillä. Reissusimme yhdessä monta monituista retkeä Suomen maassa ja Suomenmaan ulkopuolellakin.

Jossakin vaiheessa tuli keskusteluaiheeksi oman moottoripyörän hankkiminen. Olisiko minusta kuskiksi? Ajattelin, että annetaan ajan kulua ja tutkaillaan tilannetta rauhassa. Eräänä myöhäisenä heinäkuun iltana minut talutettiin autotalliin ja kas, sinne oli ilmestynyt moottoripyörä. Minulle.

Sain ihastuttavalta nuorelta mieheltä, nykyisin jo hieman iäkkäämmältä herrasmieheltä, jota myös aviopuolisokseni kutsun, kaksikymmentävuotishääpäivälahjaksi Yamaha Virago 535 -customipyörän. Ja tässä sitä nyt ollaan, oman moottoripyörän omistaja.

Tästä on hyvä edelleen jatkaa, muistella mitä olen kokenut ja aprikoida, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

 

Uuden Vuoden Aattona 2011

Tässä on vileä muutama tunti aikaa vuotta 2011.

Olen pohtinut tämän blogin aloittamista pitkään, melkein yhtä pitkään, kuin Rautaperse ajoon lähtemistä.
Lähes kolme vuotta.
Olin päättänyt, että mikäli saan suoritettua hyväksytysti ja kuinnialla IBA SS1000 -ajon,
aloitan vielä blogin pitämisen samana vuonna. Ja tässä sitä ollaan.
Ja vielä ihan aikataulussa.

Tervetuloa Äet-moottorclubin jäseneksi.

Kurkimäessä Uuden Vuoden aattona 2011 kello 21:40